Olen ollut ahne lukija siitä lähtien kun opin lukemaan joskus ennen kouluikää. Luen oikeastaan mitä vain, fantasiaa ja scifiä, klassikkoja, dekkareita, tyttö- ja poikakirjoja, kauhua, huumoria, kotimaista ja ulkomaista. Chick lit ja sotakirjat eivät viehätä, ja Suomi rähmällään suossa kotimainen arkirealismi on minusta tylsähkö aihepiiri koska haen kirjallisuudesta ruokaa mielikuvitukselle, mutta kyllä näitäkin kaikkia silloin tällöin tulee luettua ja joistakin olen myös pitänyt.

Vaikka maku on laaja, kiinnostavan lukemisen etsiminen voi silti olla hankalaa. Kirjablogeista löytää hyviä vinkkejä, mutta ne keskittyvät harmillisen paljon ihan uutuuksiin, jotka ovat kirjastossa pitkän varausjonon takana, eikä kaikkea voi ostaa omaksikaan, koska hyllytila on rajallinen meillä, jotka emme asu kartanoissa. (Itse asiassa uskon, että tila loppuisi kesken riippumatta siitä, kuinka paljon sitä on.) Jos menen kirjastoon ilman selkeää suunnitelmaa, mukaan tarttuu yleensä spekulatiivista fiktiota ja dekkareita. Muutakin olisi kuitenkin kiva lukea.

Kymmenisen vuotta sitten törmäsin 1001 books to read before you die -listaan, ja olen siitä lähtien pitänyt sitä kirjavinkkilistanani. Minulla ei ole missään nimessä tarkoitus yrittää lukea kaikkia listan kirjoja, mutta vilkuilen listaa aina kun kaipaan jotain sellaista luettavaa, joka on jonkun konsensuksen mukaan ”hyvää” ja johon en välttämättä muuten tulisi tarttuneeksi. Tämä on toiminut mainiosti, olen löytänyt sitä kautta monta uutta suosikkikirjailijaa (Haruki Murakami, Sarah Waters, Jorge Luis Borges, Angela Carter, Kazuo Ishiguro, …). Olen tähän mennessä lukenut listan kirjoista parisataa, ja vaikka joukossa on ollut kirjoja, joista en ole välittänyt, ehdottomasti enemmän on ollut niitä lukemisen arvoisia.

Kun valitsen seuraavaa luettavaa kirjaa, kirjaston kirjat luonnollisesti asettuvat omasta hyllystä löytyvien edelle. Viitaten aiheeseen rajallinen hyllytila, päätin muutama vuosi sitten etten säilöisi hyllyssä paljon yli kahtakymmentä lukematonta kirjaa kerralla, koska suuremmat määrät tuntuvat ahdistavilta. (Hyllystä sinänsä siis löytyy satoja kirjoja, koska luen lemppareitani uudelleen ja uudelleen ja niiden pitää siksi asua omassa hyllyssäni.) Nyt on kuitenkin vähitellen käynyt niin, että liian suuri osa näistä paristakymmenestä lukemattomasta kirjasta on sellaisia, joita en ole halunnut lukea moneen vuoteen, joten niissä täytyy olla jotain vikaa. Tämä on onnetonta, koska en voi ostaa uusia kirjoja ennen kuin nämä on luettu tai poistettu hyllystä.

Ilahduin kun huomasin alkuvuodesta lähtien blogeissa viittauksia Hyllynlämmittäjä-haasteeseen. En ole yksin tämän ensimmäisen maailman ongelmani kanssa! Määrittelin omat lämmittäjäni niin, että niiden on täytynyt ilmestyä hyllyyni viimeistään vuonna 2015. Ja voi ihmettä! Tällaisia kirjoja löytyi hyllystäni juuri sen 12 kappaletta, josta haasteessa puhutaan. Tämä on kohtalo, mitä ilmeisimmin. En varmaan jaksa/muista kertoa haasteen edistymisestä, mutta tulkoon nyt kuitenkin tässä mainittua, että se toimi innoittajana minullakin.

Tässä se Tuonelan Tusina:

• Hal Duncan: Ink. Luin helmikuussa, suuri pettymys. Pidin kovasti Vellumista, joka oli edellinen osa tästä duologiasta, mutta Ink oli tylsä ja sekava.
• Nikos Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas. Luin toukokuussa, ristiriitainen lukukokemus. Paljon kauniita kohtia, mutta kirjan kertojan ihannoima Zorbas, ”rehevä kansanmies”, oli raivostuttavin sovinisti mitä missään kirjassa muistan tavanneeni. Ei siinä mitään, kyllä hahmot saavat olla inhottavia, mutta tässä asenteet tuntuivat myös kirjailijan asenteilta, ja lukeminen oli siksi vastenmielistä.
• Bruce Chatwin: Patagonia, Patagonia. Luvussa paraikaa, ihan mielenkiintoinen matkakertomus.
• J.R.R. Tolkien: Silmarillion. Hobitti ja Taru sormusten herrasta ovat suosikkejani lapsuudesta lähtien, mutta tämä on jäänyt lämmittämään hyllyä ehkä hankalan maineensa takia.
• Mervyn Peake: Gormenghast-trilogia. Lasken tämän kolmeksi kirjaksi, vaikka ovatkin hyllyssäni samassa niteessä. Kirja on niin massiivinen laitos, että on varmaan painonsa vuoksi jäänyt odottelemaan, että vahvistaisin rannelihaksiani punttisalilla.
• Charles Dickens: The Old Curiosity Shop. Tykkään Dickensistä, mutta tämä on ollut lukematta hyllyssä pari vuotta, en oikein tiedä miksi.
• Doris Lessing: Kultainen muistikirja. Aloitin tätä kertaalleen, mutta ei imaissut mukaansa. Aion silti lukea vaikka 10 sivua päivässä -metodilla, jolla saa loppuun minkä tahansa tekeleen.
• John Steinbeck: Vihan hedelmät. Sama kuin edellä. Ensimmäisten muutaman kymmenen sivun perusteella ei tuntunut minun kirjaltani.
• Seppo Heikinheimo: Mätämunan muistelmat. Elämäkerrat harvoin maistuvat Salvador Dalín Neron päiväkirjaa ja Che Guevaran Moottoripyöräpäiväkirjaa lukuunottamatta. Ystävä kehui tätä, joten enköhän jossain vaiheessa kahlaa läpi.
• Väinö Linna: Tuntematon sotilas. Aukko sivistyksessä, myönnetään. Jospa Suomen satavuotispäivien kunniaksi saisin nyt luettua. Aloitin tätäkin kerran, mutta kesken jäi, kun inhoan lukea murteella kirjoitettua dialogia. Haluaisin todella saada tämän luettua, sillä se tuijottaa minua hyllystä syyttävä ilme selkämyksessään.

Pidän aika epätodennäköisenä, että lukisin nämä kaikki tänä vuonna. Mutta jos yli puolet selättäisin, olisi sekin jo aika hyvä lopputulos.